Elämää juoksuhaudoissa

 

Koohotamme sinne ja tänne

irti jaetusta

empiirisestä totuudesta.

Naurettavan helposti

sormenpolkuja pitkin

uhmakkaat liverrykset

liihottavat pesästä

vallanhaluisen imperialistin lautaselle.

Pohdin erästä toteamaa

tyhmästä keskivertoihmisestä 

ja kuinka puolet ihmisistä 

ovat sitäkin tyhmempiä.

Pelkään miten käy

kun suuntavaistoa vailla 

olevat nuoret ihmiset,

jotka tarvitsisivat rajoja,

lämpöä ja onnistuneita

sosiaalisia kokemuksia 

saavat niiden sijaan 

viharetoriikkaa tiputuksessa 

ympäri vuorokauden.

Varoitus

 

Kapina on kukistettu!

Sanomalehdissä luetellaan ansiomerkkejä,

jotka imartelevat saajat unohduksiin.

Pöydät pedataan valmiiksi niille,

jotka haluavat elää vaarallisesti

mutta eivät uskalla nukkua päin punaista.

Urheat sanat tuhoutuvat, turhista tulee suuria.

Ihmiset alkavat pukeutua varkaiksi

aina kun kirjoittavat muista kuin itsestään.

Arvoitus

 

Ilkkuva tuuli on viimein nukahtanut.

Meri on vaiti, kuumeessa.

Se on levittänyt kirkkaan tuhkansa

jäätyneiden kasvojen päälle.

Hedelmien aika liukenee yhteisestä muistista.

Kaikki pellit, piiput, ovet ja ikkunat 

aukeavat korahdellen.

Musta aurinko liehuu horisontissa

koettaen jäähdyttää valtavaa valuvaa kynttilää.

Siivooja, sijainen, sotilas, syyllinen

 

Meidät on merkitty huutomerkein karttaan,

joka elää päivän myöhässä.

Talot on myyty sorakasoina, pinttyneet kahvikupit

papin kuiskauksilla.

                      Äidin takaraivo pakenee vetoketjua.

Vihreä astuu esiin.

Se täyttää hitaasti niin suonet, sydämet, kohdut kuin hautakivetkin.

Nimet katoavat taivaalta kuin kissan pudottamina.

                                             Jalo aatos kaatuu jumalien niskaan.

Tarvitsemme unen, jotta voimme vaikuttaa siihen heräämällä.

Niinpä esitämme eksynyttä turistia,

                             jonka hiuksista kruunu on kaikista kauimpana.

Huomiohuoratalous

 

Lakkasin kuuntelemasta omia käsiäni

ja puhuin itseni komeroon.

Näin on käynyt monta kertaa 

                 siitä asti kun lemmikkini luopui minusta

ja ampiaisten pistojen välinen viive

                lyheni lähes olemattomiin.

Tankkaan avaimenreiän täyteen pölynraatoja.

Seison tuolilla tukevasti kuusi jalkaa haudassa

valmiina kaappaamaan 

                                  vanhan ihmisen ajatuksen.

Pakkolasku

 

Aamu puhkeaa vaivoin

vuortenkokoisten rajaviivojen takaa.

Kaupunkia peittää harmaa pilvi.

Repaleiset talot hytisevät alastomuuttaan

koettaen tyynnyttää kiihtynyttä väkijoukkoa.

Jokaisen päivän edessä on uusi ansa,

jonka naapuri on tsunamipäissään virittänyt.

Jokaisen askeleen takana on vastasyntynyt,

           joka on unohdettu päiviksi narulle kuivumaan.

Yö saapuu aina varkain kuin kuokkimaan,

                                   puhumaan liekitetyn ihon sanoja.

Silloin kaduilla kulkevat enää vain luodit,

                           jotka ainoina nauttivat siitä mitä ovat

valitun kansansa hyväksi tekemässä.

Herääminen

 

Näet kaiken omin silmin

yhtälailla lastesi värikkäät vaatteet kuin tyhjän tilan niiden takana.

Mitään et tule enää sanomaan yhtään mistään

eikä kukaan tule kiittämään sinua yhteen sidotuista energia-aalloista.

Kaikki on turhaa paitsi ne voimat,

jotka saavat meidät uskomaan materian olevan kiinteää.

Sitten kun alamme laskea mäkeä ja hiekkaa valuu päällemme,

tiedät keskenkasvuisten poikien leikkien olevan käynnissä

taivaan mustuuden yllä.

Paljastuminen

 

Jostain mereltä ne tulee:

aallonsormin virkatut sävelmät, muinaisten aikojen väkevät puheet,

menneiden vuosien näyt sädehtivin siivin.

Nopeasti avautuu vanha arkku paljastaen kellastuneet lehdet.

        Sydämen rytmi räjähtää kiivaaseen huutoon.

Riittää kun ripustautuu tuuleen kuin leija,

antaa tähtien liekkien tehdä sinuun rovionsa,

                                          jota ei tiheinkään usva saisi piiloutumaan.

Viimeinen illallinen

 

Lähestyn iltaa.

Vaistoan viinin, leivän

ja henkeen vedetyt äännähdykset.

Eksyn keskelle näytelmää, josta en saa otetta.

Hiljaisinkaan hymynkare ei siivoa hämärää.

Palavan pensaan lemu leviää matalaan majaan,

syö sitkeimmät kivet niin, 

ettei mikään niistä kelpaa enää heitettäväksi.

Ihmishaaksirikko

 

Himokkaan yön löyhkä on sietämätöntä

mutta silti huuleni hakeutuvat

auringonlaskua tihkuville rinnoille.

Kun horisontti viimein kukkii, alan laskea suuntia silmistä,

kuukausia rystysistä.

Minun on tuotava kielen äänettömyys ja 

sielun äärettömyys näyteikkunoiden seasta tähän maailmaan.

Kaikki on hyvin

 

Oksentamisen ääniä koulujen käytävillä.

Niin monta ryhtiä on muokattu vessatauoilla,

sukuelimiä piilotettu tietämättömyyden taakse.

Alastoman voi riisua ryhmäpaineen

                                               kokoisilla välineillä.

Ja välituntikellon soidessa jokainen kivikin kykenee itkemään

ymmärtämättömän opettajamielen kukkapenkissä.

Skinnerin laatikko

 

Heinäsirkat ovat palanneet.

Kahlitsematon tieto alkaa valua hanhen selästä.

Painan kasvot tyynyä vasten.

On ajateltava mukavia ettei kuulisi

höyhenten laskeutumista mainostaukojen välissä.

Noutajien valssi

 

Moottoritie kohisee tuttua mantraansa,

tuutulaulua yliminälle.

Ristiinnaulitut puut

versovat varjoja houkutuslinnuiksi,

esiripuiksi ahnehtijoille.

Metallinilviäiset kiirehtivät keskustaan

tuntosarvissaan pistävä hymy.

Lumoutuvat siitä äänestä, 

jonka hohtavaan siemenkotaan 

uppoavat ihmisen sormet tuottavat.

Samurain katse

 

Routapilviä unikkotaivaassa.

Ei jälkeäkään pudonneista hiuksista,

ei poissuudeltua kirjettä.

Kevään silmukka on riisuttu kaulalta.

Valoankkurin siluetti vajoaa kivijalan hämärään.

Punainen huone, kaikki käännetty ylösalaiseen.

Terä heittää kaaren sieluun kuin joutsenen kirkaisun

mutta miekka ei kasva taivaaseen

vaikka kuinka sille puhuisi kauniisti surusta.

Musta jää

 

Aikuisen hymy on puhdas,

moneen kertaan pesty, kuivattu

ja kantaa mukanaan maailmankaikkeuden ristiä.

Kummitytölle

 

Nuori elämänalku kuin unelma, apilanmuotoinen

raivaa mykät rauniot tieltään, synnyttää portin hiljaisuuteen

ja taivas, joka peittelee kalansa

puhaltaa lasin läpi, silittää hänestä pois kaiken ikävän.

Heijastuksia

 

Tammikuun valo saa kaiken hetkeksi

näyttämään lempeämmältä.

Kaikkialla leposijoja, pakkasen vuodattamaa steariinia.

Hangilla kimmeltää arvoituksellisia avaimia.

Puut ovat kylmyydessä kiharrettuja loitsuja,

jotka käyvät hipaisemassa uniani.

Minuun ei mahdu enempää.

Palaan paikalleni syvään uurrettujen pukujen loisto peittonani.

Asian/Aasintuntijat

 

Kuinka monta kuolemaa tarvitaan, että sota muuttuu?

Kuinka monta sotaa vielä tarvitaan, että rauha viimein saapuu?

Taivaansurussa tuomitsisitko eläviä vai kuolleita?

Vain tuuliset päät suoltaisivat naurettavan yksinkertaisia vastauksia kysymyksiin, 

jotka ovat äärimmäisen monimutkaisia

                                          ja me täällä harmonian ja estetiikan ruumiinvalvojaisissa 

vaan taputtelisimme toistemme hartioita.

Mikä ei ole pyhää, on.

 

Madot ovat olleet vaiti jo liian kauan.

Huudan: Kannatelkaa palatsiamme!

Multa koskettaa kuin ahdistelija, kirveltää.

Siemen hengittää suljettua rintaa.

Kehysten keskellä ei olekaan mitään.

Kasvot, tyhjiksi valuneet, imeytyvät myrskypilviin.

Pilvistä juotu vesikin muuttuu symboliksi,

kannanoton irvikuvaksi.