Kun lapsena...

 

Kun lapsena söi mansikkajogurttia, 

halusi poistaa siitä ne marjat, kokkareet.

Silloin nuorena ne sattumat ällöttivät,

ei kyennyt nielemään niitä 

                                      kysymyksittä.

Näin vanhana ei kaipaa selityksiä,

vain kohdata sattumat

                        kuin vanhat ystävät.

Kolmen ulottuvuuden ongelma

 

Taivaanrannasta,

josta ei monikaan palaa

kuohut ja ristituulet tuovat

lehteviä värejä 

ja ajatuksia

                  jääpeitteen alle suojaan.

Ihmiskielen viulua

on soitettava pimeässä

                       veden poltteessa

kuunneltava sen loputonta kaipausta

seinään naulittuna

hymyssä suin.

Happotesti

 

Kyyneliin kahlittu päivä,

syövyttävää ainetta.

Silmät hehkuvat

kuin joku olisi haukkunut niitä.

Henkisen terrorin kotiin,

viinin kosteisiin huuliin

kuivuuden riivaamat

ajatukset painostavat.

Kun viimeinen järjellinen ääni 

häviää kuuluvista,

vain sielun pimeys

loistaa huoneesta.

Murtuma

 

Lainaamme kuolleiden vaatteita.

Huudamme taivaan,

                      maan, metsän, eläimet

hyiseen syliin.

              

Omatunto ripustaa harmaan hunnun

hiljaisuuden ylle.

Ihollamme marraskuun lapsivesi

ja puiden masentuneet kasvot.

Yhdellä sanalla osa 10

 

...

kehonkostutusmittaus

...

värisilmikko

...

puutaurus

...

verhomuuri

...

mätäpaisekuu

...

muu'unelma

...

sovinistiainen

...

lyyrautta

...

sääliö

...

häiriöryönä

...

novellikeitto

...

patruskaretki

...

Symbioosi

 

Avaa silmäni kuin tulisit peremmälle,

kotiisi,

josta meri on huuhtonut lukuisia tarinoita poskelleni karkeloimaan.

Nyt ne ovat kuin vehnäpellon kehräävä sinfonia

sinun kuvastua.

Tarkoitus

 

Matka on paras palkinto elämästä.

Kaikki vaan on, 

se on upeinta, mitä voi tapahtua.

Vieraslajit

 

Ihmisiä on kahta lajia:

niitä jotka

pysähtyy, kääntyy, kävelee ja pysähtyy

ja niitä,

jotka itkuhuudoin ankkuroivat itsensä vääriin ihmisiin.

EOS

 

Minä näen, taakkani,

kun sinä nukut.

Me hengitämme liljan vartta,

tuuperrumme tyhjään verkkoon.

Odysseia

 

Sumun aistipuutarhassa

väripaletti ja valopuu 

risteytyvät kiiltäväksi serpentiiniksi.

Tumma, putkimainen hahmo

                  pistelee miekallaan tähtiä kankaalle.

Verho laskeutuu.

                           Tungos kohtaa lavasteen.

Sormenjäljet eivät kuivu.

Matkustajassa on jotain näkymätöntä.

Viimeinenkin aisti päättyy haluttomasti

huumaavaan spiraalikäytävään.

Ensimmäinen...

 

Ensimmäinen viesti puhkeaa aina kukkaansa kesken matkan.

Ehkä juuri siksi

välissämme on pelkkää mustaa vettä.

Etu- ja takaperin

 

Kuumina päivinä naiset sulavat toistensa näköisiksi.

Vihreää saa odottaa loputtomiin.

Pitää vaan muistaa vähän väliä kääntyä siihen suuntaan,

jossa punainen kulloinkin loistaa

ja kuivata kasvot ennen tukkaa.

Seinä ei taivu, jos sitä työntää molemmilta puolita yhtä aikaa.

On tehtävä sovinto Amorin kanssa auringonnousun jakamisesta.

Keksittävä ja rakastettava kaikki uusiksi.

Kasvettava lapsen kaltaiseksi.

Joskus onnettomimmat voivat olla onnellisimpia

ja jääräpäisesti kiinni pitäminen ei ole rakkauden osoitus.

Rakennan tietoisuuttani muurahaisen määrätietoisuudella.

Aion rakastaa silloinkin kun en rakasta.

Tänään olkoot se päivä kun minä pääsen taivaaseen

ja minä jään helvettiin.

Hirsipuu

 

Käyttötilin saldo 13. lokakuuta: 36 euroa.

Säästötilin: 0 euroa.

Lompakossa reikä

ja nippu numerosarjoja,

joilla joskus oli ihmisen tunteet.

Väsymyksestä on tullut intohimo,

kahvista ruokaympyräni.

Henkien kanssa on helpompi jutella.

Kaikki on vaan tylsistyttävän ok.

04:27

 

Säilytämme unia,

jotta näkisimme itsemme

eri planeetoilta.

Suljettu

 

Vaaran takana piilopirtissäni muistelen aikojani

metsätyöläisenä, ystävänä, veljenä,

puolisona, isänä, rakastajana, työttömänä, pelkurina.

Valonpilkeet nurkissa näyttäytyvät pelkkinä

mitättöminä, surullisina sivujuonteina.

Kuistia lähestyy kuun ohut harso.

Sen läpi virtaa esikoiseni sukupuoleton ääni,

joka ei ole katsonut minuun enää vuosiin.

Kävelyreitti umpeutuu hiilenmustaksi ympyräksi.

Kietoudun kaukaisuudessa hohtavaan rajaviivaan

valaisten palaneet rauniot,

joiden ympärillä häilyy naapureitteni satujen karaisemat,

mykät piirteet.

Kuljen tämän näkymän läpi kiusatun itsevarmuudella

särkymällä, repeämällä, 

sytytellen tulia vieraisiin ajatuskupliin.

Jäät alkavat jutella minulle kun vesi sen alla

venyttelee kutsuvasti raajojaan.

Kun nukahdan, on aamu ja sen väri pakenee minua.

Vaaran alla kyläläiset saavat jatkaa kivuliasta rauhaansa.

Suljettua.

Melankolia

 

Pian tulee talvi

                 ja kätkee ikkunoihin hieroglyfejä

niin vähäksi aikaa etteivät silmät ja sormet

               ehdi muokata niitä näköisekseen.

Runosta tulee levoton elukka,

jonka voimakas elämisenhalu ajaa kuoleman porteille.

Sukupolvivammakierre

 

Lentolaivueiden rajut aivastukset 

ovat hiljaa aamuisin.

Kivitetty maisema tulvii sappea,

johon sokeat laivat takertuvat.

Hauraat, uupuneet mielet

nostavat pystyyn katkenneet muistot.

Suvut kiistelevät hiekanjyvässä uinuvasta tahdosta

niin kuin se olisi paraskin uskonto.

Eivät tajua

tarvitsevansa toisiltansa vain suurta syliä.

Silmäni ovat auki...

 

Silmäni ovat auki äärettömyyteen.

Liidän niiden ohi näkemättä,

miten auki ne ovatkaan.

Sattuman kokoiset tavut taivaltavat rinnastani ulos

maailmaan, jumalattomille.

Mietin miten huokaus voi olla äänistä ihanin,

miten jokainen syvältä pudonnut pisara on musiikkia,

taivaallinen matka kahden ikävyyden välillä.

Mutta pimeys pitää aina sanansa.

Askelten aavemainen läjähdys viekoittelee.

Ikuisuus kutistuu pian tomuksi,

muistelee miten paraskin päivä päättyy itkuun.

Kenelle olla...

 

Kenelle olla minä,

istua alas ja kirjoittaa nauru?

Ei ainakaan tälle ajalle, jolle tyypillistä 

on katsoa kohdetta teatterikiikarit väärinpäin

                             ja kuulla vain merenpäällinen pauhu.

Tässä ajassa

on kai helpompi kuolla kuin muuttua

tai ettei huomioi ketään.

Riippuvuuksista voidaan jauhaa,

muusta ei enää jakseta.

Jos ihminen ei kevennä oloani,

en raivaa hänelle aikaa.

En syntynyt tänne arvosteltavaksi.

Meillä, unohdetuilla,

on vain tämä tyhjyys ja se,

miltä tahdomme sen näyttävän.

Kaivan ruohon seasta perhosen kangistuneen tähden

ja asetan sen ikkunan lämpöön tuikkimaan.

Madonna

 

Nainen.

Yön verevä morsian,

auki ja luometonna

tietää miltä tuntuu olla näkymätön,

vailla mitään.

Ei enää aamujen moukaroivaa itkua,

ei violettia liturgiaa.

Kiveen hakatut käskyt, kaikki samaa piikkilankaa.

Nyrkkiin puristettu kylkiluu vuotaa kuiviin.

Lantiolla kelluu haaveiden katkoviiva,

kehdoton.

Yhdellä sanalla osa 9

 

...

utopiavanne

...

sähkökitarasaastutin

...

melodiapaja

...

duuriflekti

...

bläkkisbaana

...

ruunoilija

...

sähellysteos

...

hiljaisuusmyrsky

...

eteiskammokuja

...

yökyöpieli

...

viherheellinen

...

Jossain lähellä...

 

Jossain lähellä alkua, huomista,

palomuuri on päivitettävä.

Katseet pitenevät, sanat kadottavat merkityksensä,

huulet kaipaavat lohtua vailla muistia menneestä.

Lähetän viestin kädellesi hengitystäni pitkin.

Hautaamme ihomme aamun särkyneeseen sydämeen.

Kahden tyhjyyden välissä

 

Unelma elämästä, kuolemasta,

puuttuva heijastus.

Takana loputon yksinäisyys,

josta ei puhuta.

Mieli purkaa tulivuorta,

hiiltyneitä jäseniä.

Taivas kylvää kauhua

hauraan Ouroboruksen pinnalla.

Vaiti

 

Yö ei ole alkanut

ennen kuin silmien myrsky on sammunut

ja hiljaisuuden läpi kasvaa

pimeän jäiset untuvat, uuden kielen valtakunta.

Loppusanat

 

Sydänsyksy lahoaa,

ripustaa kivun silmut puihin.

Tuulet auraa tietä menetykselle,

kylvää taakse kylmiä väreitä.

Valkoisen aukon painovoimasta

ei ole enää poispääsyä.

Kaikkivoipa kaaos

tuudittaa minut unihoureisiinsa.