...
varissuonsilmä
...
korkalovaaranmerkki
...
otustella
...
plootusasento
...
horisontiainen
...
kateuspinnari
...
pyytarhuri
...
auschwitcher
...
vaitiolontuoja
...
vaitioletettu
...
kosteusunettaja
...
pillimehutranssi
...
polarisäätiö
...
metallistuttaa
...
etanallistaa
...
kampakeramimiikka
...
Kun maa alkaa ruostua,
juon kupin höyryävää aamua talveksi.
Päätän kirjoittaa
huulten ja kielten sinfoniaa.
Astun alas valkoiseen huoneeseen.
Luon puista lomautetuille tähdille
uudet risteykset
ja alan väristä alastomana narratiivissa.
Hän kulki kuin syysviljassa
kadonneen veden kohinaa kantaen.
Äänetön melu hautautui yhä syvemmälle.
Naula kasvoi murtuneen rangan läpi.
Takana polku kuivui, ruohottui.
Hän alkoi taipua kuin rauta,
pihaan, jota ei oltu aidattu
jättäen jälkeensä kuivat silmät
ja niin suuren sydämen
että mahduimme sinne piiloon.
Me kaikki olemme runoilijoita.
Suurin osa meistä on vaan päättänyt
vetää pään täyteen hiljaisuutta.
Huuliesi aalto
liike
~~~
ihollani
~~~~ ~~
Kadotettujen tunteiden haamusärky palaa
sy käyk sit täin .
Poimin silmät täyteen maisemaa ja puhallan.
Kuvien pehmeys jää kytemään iiriksiin.
Ryppyinen ornamentti siliää.
Puen utuharson ylleni kuin kylpytakin.
Hengitykseni kannattelee pilvetöntä merta.
Hymykuopan varjo pitenee.
Tällä tiellä tietoisuus voi katketa.
Hyytävä lyhtypylväs soimaa. Rappukäytävät
muuttuvat varoituksiksi.
"Tervetuloa pyykkitupaan, täällä kaikki vuodenajat
ovat iloisesti sekaisin."
Kaikkialla samanlaista:
kynikoppeja, niukkoja kansipihoja, tuulitunneleita.
Yhteistä meille ovat uteliaat väliseinät
ja migreeni-ikkunat.
Yläpuolella kasvaa aarteita, alapuolella tyhjäilmeistä karjaa.
Maanalainen päällinen,
tänne ei löydetä vaan kadotaan.
Autioiden kasvojen kaupunginosa
joka on alkanu pitää sähkölukkojen sirinää ja ikkunoihin teloitettuja lintuja
välttämättömyytenä ja uhrilahjoina ylivertaisuudelleen,
häivyttää lopulta muotonsa.
Jossain vaiheessa on vaan koukistettava selkä.
Ihan sama miltä näytän.
Löydän merihaasta reiän
ja poistun siitä väkivaltaisena.
Joskus elimme maailmassa,
jossa perhoset saivat nukahtaa
ja pudottaa siipensä niitylle,
ruusunnupuiksi iholle.
Tänään elämme maailmassa
jossa tuuli eksyy unen rattailta
ja lisäverkkoja viritellään jatkeille.
Läpilyönneille ei ole tilaa.
Syväraapaisu.
Pölyttyneet haaveet kirjahyllyssä
surullisiin lihoihin painettuina.
Ja riippuvuus,
joka yhtenään kyselee: "Miten ois?"
Ei luontoa,
ei sielua
vain minä
kohdun ulkopuolella.
Vai olenko lainkaan?
Lintujen siivet viistävät metallisia kauloja.
Hiontapölyä leviää ilmaan,
kaikkialle.
Seuraava sukupolvi
jää kiertämään pienenevää rinkiä.
Jokainen uusi lapsi on vakava tauti.
Vihreä hämäryys kasvoillaan
vähemmistö pyrkii laatusanoiksi
haaveena luonnon ivamukaelma,
veden koostumuksen muuttaminen
ajatuksen voimalla.
Huulien sinettien nuotiosta nousee kipinää,
ääniä, valtaa
jakolinjoja, vastakkainasetteluja,
38 harmaan sävyä.
...
pimpelipommari
...
mallastaivas
...
oloskäynti
...
käyskähdellä
...
poluluututa
...
mölyhuiska
...
pehtuu
...
paatoska
...
punanaakkuri
...
suumuurain
...
ahneukkula
...
pipipanapa
...
gnuukailija
...
kärpäsmäri
...
kuvasärky
...
mutarepilvi
...
painot'tomuisuus
...
tekopyhyyshengitys
...
postjuumi
...
elviistellä
...
eroosionisaattori
...
kierroosio
...
elvytysmaistelu
...
ananasaalikäärme
...
sakaalikaulus
...
nuukalaislegioona
...
taikakauslehti
...
märekori
...
Aikoinaan
mummu ja pappa paahtoivat kotona rännärissä
puuliedellä kahvipapuja,
jotka sitten jauhoivat käsikäyttöisellä myllyllä.
Lopuksi kahvi keitettiin
ja hauduteltiin kuparipannussa kaivoveteen.
Sen piti jonkin aikaa antaa seisoa
jotta porot valuivat pohjaan
ettei olisi pärskäyttänyt kaadettaessa nokasta ensin.
Valmis kahvi kaadettiin tassille
...eli kahvilautaselle...
josta se ryystettiin ja kurlutettiin suuhun
sokerin kanssa tai ilman.
Sunnuntaisin (ja pyhinä) porstuan ovet pidettiin auki
ja tarjoiltiin pitkoa,
jota kastettiin kahvissa ennen syömistä.
Pappa sanoi aina: "Kah, voehan tuon tehä nuinnikaastikki"
ja söi ensin vanhan leivän.
Jos oli oikein kilihakka ilma,
pappa veisteli puukolla lihasta läskiä leivän päälle,
pyyhki sitten puukolla hiukset ojennukseen
ja pisti sen takaisin tuppeen
tai hirsien väliin.
Painan kasvoni
yön ja päivän leikkauspistettä vasten.
Vaikka siitä on jo vuosia,
peilikuva pysyttelee kauempana.
Portaat ovat raskainta laskeutua.
Jostain nousee
aina äkäinen tuuli
purkamaan ajolähtöä kahdella kuolleella.
Pääsi ilmestyy pakkoliikkeiden takaa.
Ymmärrän
ettei nyt ole syytä kutistua.
Isopurjeessa näkyy
suljetun pilkahdus.
Minulla ei ole astiaa ja vartalo on syvä.
Kuuma
katse
rikkoo
kylmän veneen...
